Armo ei kysy ansioita

Armo. Se on yksi kristinuskon ydinsanoista, ja silti ehkä kaikkein vaikein todella sisäistää. Me kyllä puhumme siitä usein – Jumalan armosta, pelastuksesta armosta, armon kantavasta voimasta. Mutta entä kun yritämme elää sitä todeksi? Entä kun katselemme itseämme peilistä ja mietimme, riitänkö minä?

Meille on pienestä pitäen opetettu, että elämässä pitää yrittää, kehittyä ja suoriutua. On opittava, että mikään ei tule ilmaiseksi, vaan kaikki pitää ansaita. Arjessa tämä toimii monessa kohtaa – mutta kun tämä ajatusmaailma siirtyy suhteeseemme Jumalaan, alkaa ongelma. Silloin armosta tulee helposti käsite, joka on vain teoriaa, mutta ei kanna silloin, kun en ole omasta mielestäni tarpeeksi hyvä.

Jumalan armo ei kuitenkaan rakennu meidän yrityksemme varaan. Se ei katso, kuinka usein olemme lukeneet Raamattua tai kuinka hyvin olemme onnistuneet "olemaan parempia ihmisiä". Jumalan armo on lahja. Täysin ansaitsematon, täysin riippumaton siitä, mitä minä olen tehnyt – tai jättänyt tekemättä.

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, se on Jumalan lahja. Se ei perustu tekoihin, ettei kukaan voisi ylpeillä."
(Ef. 2:8–9, KR92)

Tämä on niin vastoin kaikkea, mihin olemme tottuneet, että se tuntuu joskus liian helpolta. Emme voi käsittää, että Jumala todella rakastaa meitä tässä ja nyt, keskellä keskeneräisyyttämme. Etten minä voikaan tehdä mitään ansaitakseni Hänen hyväksyntäänsä – mutta en voi myöskään tehdä mitään menettääkseni sen. Jumalan rakkaus ei riipu minusta, vaan Hänestä.

"Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä."
(Room. 5:8, KR92)

Ajattele hetki: Kristus ei kuollut niiden puolesta, jotka saivat kaiken kohdalleen. Hän kuoli meidän puolestamme silloin, kun olimme kaikkea muuta kuin "valmiita". Kun olimme vielä synnin ja itsekkyyden sitomia, Hän rakasti meitä jo silloin.

Moni meistä kuitenkin yrittää edelleen elää uskoaan todeksi suorittamisen kautta. Rukoilemme, jotta saisimme paremman mielen. Luemme Raamattua, jotta tuntisimme olevamme lähempänä Jumalaa. Teemme hyvää, jotta kokisimme olevamme arvokkaita. Nämä kaikki voivat olla hyviä asioita – mutta jos ne tehdään armon sijaan ansaitsemisen hengessä, sydän väsyy nopeasti.

Jeesus sanoi jotakin hyvin olennaista, kun häntä kritisoitiin siitä, että hän vietti aikaa syntisten kanssa:

"Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."
(Mark. 2:17, KR92)

Tämä on se evankeliumin ydin. Jeesus ei etsi täydellisiä. Hän etsii meitä, jotka tarvitsemme. Armo ei ole kerätty palkinto hyvistä teoista, vaan käsi, joka tarttuu meihin juuri silloin, kun emme jaksa enää itse.

"Savuavaa kynttilänsydäntä hän ei sammuta, murtunutta ruokoa hän ei katkaise."
(Jes. 42:3, KR92)

Tämä jae kuvaa niin lempeästi Jumalan sydäntä. Hän ei tule rikkinäisen luo vaatimusten tai moitteiden kanssa. Hän tulee hoitamaan, varjelemaan, vahvistamaan. Hän ei sammuttaisi sinua, vaikka usko olisi vain pieni liekki. Armo on sitä, että saat olla keskeneräinen. Sinun ei tarvitse suorittaa Jumalan rakkautta – saat vain ottaa sen vastaan.

Pohdittavaa sinulle:

• Miltä ajatus armosta tuntuu tänään – tuntuuko se kaukaiselta vai läheiseltä?

• Oletko joskus yrittänyt "ansaita" Jumalan hyväksyntää? Miten se vaikutti hengelliseen elämääsi?

• Mitä tarkoittaa sinulle käytännössä se, että Jumalan rakkaus ei riipu sinun teoistasi?

Kirjoitanut: Eemeli Falk