Entä jos usko horjuu?

Usein ajattelemme, että uskon tulisi olla vahvaa ja vakaata – kuin vuori, joka ei liiku. Mutta elämä ei aina anna meille vakaata maaperää. Tulee tilanteita, joissa usko alkaa horjua. Jumala tuntuu kaukaiselta, rukoukset jäävät vastaamatta tai koko uskon perusta tuntuu epävarmalta. Mieli kysyy: entä jos kaikki tämä ei olekaan totta? Entä jos en enää jaksakaan uskoa?

Uskon horjuminen ei ole epäonnistumista. Se on inhimillistä. Ja se on osa hengellistä kasvua. Myös Raamatussa ihmiset kamppailivat epäilyn ja uskon välillä.

Eräs isä, jonka poika oli sairas, sanoi Jeesukselle:

"Minä uskon – auta minua epäuskossani!"
(Mark. 9:24, KR92)

Tuo lause on monelle tuttu – ja lohdullinen. Se kertoo siitä, että usko ei aina ole vahvaa ja varmaa. Se voi olla haparoivaa, ristiriitaista – ja silti riittävää. Jeesus ei torjunut miestä hänen epäilynsä takia. Hän kohtasi hänet juuri siinä missä tämä oli.

Samoin Pietari, joka ensin uskalsi astua veneestä veden päälle, alkoi pelätä ja vajosi. Jeesus ojensi hänelle kätensä ja sanoi:

"Vähäuskoinen, miksi epäilit?"
(Matt. 14:31, KR92)

Jeesus ei jättänyt Pietaria veden varaan. Hän tarttui kiinni ja nosti ylös. Hän tekee niin myös meille.

Uskon horjuminen voi olla kivulias kokemus. Se voi aiheuttaa häpeää, syyllisyyttä tai yksinäisyyden tunnetta. Mutta Jumala ei pelästy meidän horjumistamme. Hän on kärsivällinen. Hän tuntee sydämemme ja ymmärtää, että välillä me vain väsyy. Hän ei vaadi meiltä täydellistä uskoa – vain avointa sydäntä.

"Savuavaa kynttilänsydäntä hän ei sammuta,
murtunutta ruokoa hän ei katkaise."
(Jes. 42:3, KR92)

Kun usko horjuu, tärkeintä ei ole pitää itse kiinni Jumalasta. Tärkeintä on tietää, että Hän pitää kiinni sinusta.

Pohdittavaa sinulle:

• Milloin viimeksi tunsit uskosi horjuvan? Mitä silloin tapahtui?

• Miten Jumala vastasi sinulle tuossa hetkessä – vai tuntuiko siltä, ettei Hän vastannut?

• Mitä tarkoittaa luottaa Jumalaan, vaikka ei tunne varmuutta?

Kirjoitanut: Eemeli Falk