Kristitty arjessa – ei täydellinen, vaan todellinen

Kristityn elämässä on usein jännite kahden todellisuuden välillä: toisaalta haluamme elää Jumalan mielen mukaisesti, toisaalta kohtaamme joka päivä oman keskeneräisyytemme, heikkoutemme ja erehtyväisyytemme. Usein kristittyyn liitetään ajatus jonkinlaisesta esimerkillisyydestä, ehkä jopa virheettömyydestä. Mutta todellisuus on toisenlainen – eikä sen tarvitse olla syy häpeään. Kristitty ei ole täydellinen, vaan todellinen.

Arjen usko ei ole kiillotettua julkisivua

Moni kristitty saattaa kokea painetta näyttää ulospäin siltä, että kaikki on hyvin. Että usko kantaa vahvana, elämä rullaa sujuvasti ja moraali pysyy kirkkaana. Mutta mitä tapahtuu, kun elämä ei kulje kauniiden raamattulauseiden mukaan? Kun kiukuttelee perheelleen, unohtaa rukoilla tai joutuu kamppailemaan oman uskonkriisinsä kanssa?

Arjen kristillisyys ei ole kiillotettua esitystä, vaan se on rehellisyyttä. Rehellisyyttä Jumalan edessä ja rehellisyyttä toisten ihmisten kanssa. Se on uskallusta sanoa: "En jaksa tänään rukoilla" tai "En ymmärrä, mitä Jumala nyt tekee elämässäni." Näissä hetkissä kristityn ei tarvitse teeskennellä vahvuutta, vaan hän saa nojata siihen, että armo kantaa silloinkin, kun oma usko horjuu.

Jumala ei etsi täydellisiä – Hän etsii totuudenmukaisia

Raamatusta löytyy lukuisia esimerkkejä ihmisistä, jotka epäonnistuivat, kompuroivat ja joutuivat kasvokkain oman syntisyytensä kanssa. Daavid teki vakavia virheitä, mutta oli silti Jumalan mielen mukainen mies, koska hän tuli rehellisesti Jumalan eteen. Pietari kielsi Jeesuksen, mutta hänet palautettiin rakkaudella ja kutsuttiin edelleen paimentamaan seurakuntaa.

Kristityn arki onkin ennen kaikkea elämää Jumalan kanssa – ei sitä, että olisimme virheettömiä, vaan sitä, että palaamme yhä uudelleen Jumalan luo. Emme piiloudu häpeään tai teeskentele, vaan tuomme itsemme juuri sellaisina kuin olemme. Täydellisyyttä Jumala ei meiltä vaadi, mutta aitoutta Hän arvostaa. Hän ei pelästy rikkinäisyyttämme, vaan kohtaa meidät lempeydellä ja totuudella.

Kristittynä eläminen on prosessi

Usko ei ole staattinen tila, vaan se on kasvun matka. Se on prosessi, jossa Jumala muovaa meitä yhä enemmän Poikansa kaltaisiksi – ei yhdessä yössä, vaan elämän varrella. Ja siihen prosessiin kuuluu välillä takapakkia, kysymyksiä ja kipuilua. Juuri siinä Jumalan armo saa näyttää voimansa.

Usein saatamme ajatella, että kasvaminen uskossa tarkoittaa sitä, että olemme yhä parempia, vahvempia ja ehjempiä. Mutta entä jos todellinen kasvu onkin sitä, että opimme yhä enemmän turvautumaan Jumalaan? Että luotamme Häneen silloinkin, kun emme itse koe olevamme kelvollisia? Että myönnämme tarvitsevamme Häntä – joka päivä, arjessa ja epäonnistumisissa?

Aitous vetää puoleensa – täydellisyys karkottaa

Kun uskallamme olla rehellisiä, se vapauttaa myös muita ympärillämme. Täydellisyyden illuusio luo etäisyyttä, mutta aitous luo yhteyttä. Se, että uskallamme sanoa ääneen omat epäilymme tai kipeät kokemuksemme, voi avata oven toisen ihmisen sydämeen. Se voi rohkaista jotakuta, joka ajatteli olevansa yksin kamppailunsa kanssa.

Kristittynä eläminen ei ole kulissien ylläpitämistä, vaan aitouden harjoittelua. Se on sitä, että annamme tilaa armolle – itsellemme ja toisille. Se on sitä, että muistamme: olemme kaikki samalla matkalla, kukin omalla tavallamme keskeneräisiä.

Lopuksi: Armo riittää – arjessakin

Kristityn arki on täynnä pieniä valintoja – välillä onnistuneita, välillä epäonnistuneita. Mutta kaiken keskellä on yksi pysyvä totuus: Jumalan armo riittää. Ei vain suurissa elämän käänteissä, vaan ihan tavallisissa maanantaiaamuissa, väsyneissä iltarukouksissa ja kiireisten päivien keskellä.

Olla kristitty arjessa ei tarkoita, että olet aina oikeassa, hymyilet jatkuvasti tai että elämäsi olisi siisti ja hallinnassa. Se tarkoittaa, että elät Jumalan yhteydessä, epätäydellisenä mutta rakastettuna. Että annat itsellesi luvan olla todellinen – ja luotat siihen, että Jumala tekee työtään sinussa, päivä kerrallaan.