Kristityn suhde keskeneräisyyteen – kuinka elää armon varassa, kun ei vielä ole perillä

Me elämme ajassa, jossa keskeneräisyyttä siedetään huonosti. Kaikkialla meille tarjotaan täydellisyyden illuusiota: somessa kiillotettuja kuvia, työelämässä jatkuvaa suorittamista, ja jopa seurakunnassa voi syntyä paine näyttää siltä, että kaikki on kunnossa – että usko on vahva, rukouselämä syvä ja sydän täynnä iloa. Mutta todellisuus on usein toinen: elämä on sotkuista, usko horjuvaa ja sydän täynnä kysymyksiä.

Tässä blogitekstissä haluan pysähtyä pohtimaan kristityn suhdetta keskeneräisyyteen. Miten suostua siihen, että emme ole vielä perillä? Että meissä on edelleen syntiä, säröjä ja haurautta – ja silti Jumala rakastaa meitä? Miten oppia elämään armon varassa, silloin kun tuntuu, että oma vaellus on enemmän kompurointia kuin kilvoittelua?

1. Keskeneräisyys ei ole epäonnistumista – se on osa vaellusta

Raamattu ei esitä pyhiä ihmisiä virheettöminä. Päinvastoin – Jumalan valitsemat henkilöt ovat usein epätäydellisiä, joskus suorastaan rikkinäisiä. Mooses epäili itseään, Daavid lankesi raskaasti, Pietari kielsi Jeesuksen, ja Paavali kirjoittaa avoimesti sisäisestä kamppailustaan:

"Sillä se, mikä on hyvää, sitä minä tahdon, mutta en sitä toteuta; vaan sitä, mikä on pahaa, sitä minä en tahdo, mutta sitä minä teen." (Room. 7:19)

Tämä ei tarkoita, että synti olisi hyväksyttävää – mutta se tarkoittaa, että Jumala ymmärtää meidän keskeneräisyytemme. Hän ei käännä katsettaan pois, vaikka me emme vielä ole sellaisia kuin haluaisimme olla. Kristinuskon ytimessä on evankeliumi, jossa Jumalan armo ei tule palkinnoksi onnistumisista, vaan lahjaksi niille, jotka eivät pärjää omin voimin.

2. Armo ei ole hätävara – se on hengellisen elämän perusta

Liian usein ajattelemme, että armo on jotakin, johon turvaudutaan vasta kun olemme epäonnistuneet. Mutta kristillinen elämä alkaa ja päättyy armoon. Armo ei ole särkynyt laastari vaan koko rakennuksen perusta.

"Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." (2. Kor. 12:9)

Jumala ei etsi vahvoja, vaan heikkoja. Armo ei odota meidän parantumistamme – se parantaa. Armo ei vaadi suoritusta – se vapauttaa. Tämä ei ole helppoa hyväksyä, koska luonnostamme haluaisimme ansaita hyväksynnän. Mutta juuri silloin, kun olemme kaikkein heikoimpia, olemme kaikkein lähempänä evankeliumin ydintä.

3. Keskeneräisyys ei estä Jumalan työtä – usein se on sen väline

Yksi suurimmista väärinkäsityksistä on ajatus siitä, että Jumala voi käyttää vain "valmiita" ihmisiä. Totuus on, että Jumala käyttää juuri niitä, jotka ovat riippuvaisia Hänestä. Meidän särömme voivat olla kuin murtuneita saviastioita, mutta juuri niistä voi loistaa kirkkaimmin Jumalan valo.

"Meillä on tämä aarre saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä." (2. Kor. 4:7)

Joskus juuri oma rikkinäisyytemme antaa meille kyvyn lohduttaa toisia. Jos emme olisi koskaan kaatuneet, miten voisimme ymmärtää niitä, jotka makaavat maassa? Jos emme koskaan kamppailisi epäuskon tai masennuksen kanssa, miten osaisimme kohdata niitä, jotka kysyvät: "Missä Jumala on?"

4. Hengellinen kasvu ei tarkoita täydellisyyttä – vaan syvenevää riippuvuutta Jumalasta

Kristillinen kasvu ei ole lineaarinen tie ylöspäin. Se ei tarkoita, että meistä tulisi aina vain parempia, vahvempia ja onnistuneempia. Usein se tarkoittaa syvenevää ymmärrystä omasta kyvyttömyydestä – ja samalla yhä syvempää luottamusta Jumalaan.

Kasvu voi olla sitä, että opimme hiljalleen lepäämään siinä, että olemme rakastettuja – vaikka emme aina tunne itseämme rakastettaviksi. Se voi olla sitä, että emme enää pakene omia kipujamme, vaan tuomme ne Jumalan eteen avoimina, ilman naamioita. Se voi olla sitä, että uskallamme sanoa: "En ole vielä perillä – mutta tiedän Kuka kulkee kanssani."

5. Toivo ei perustu omaan onnistumiseen – vaan Kristuksen uskollisuuteen

Kristityn toivo ei lepää siinä, että meistä joskus tulisi "valmiita". Se lepää siinä, että Kristus on jo tehnyt kaiken valmiiksi.

"Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti." (Hepr. 13:8)

Kun maailma vaatii jatkuvaa kehittymistä, Jumalan valtakunta kutsuu lepäämään. Kun oma sydän syyttää, Kristus puolustaa. Kun emme jaksa enää uskoa itse, Pyhä Henki huokaa puolestamme sanattomilla huokauksilla (Room. 8:26).

Lopuksi: Uskalla olla keskeneräinen – Jumala ei pelästy sinua

Ehkä tarvitset juuri nyt muistutuksen siitä, että sinun ei tarvitse olla valmis voidaksesi olla Jumalan oma. Sinun ei tarvitse esittää. Et ole yksin. Et ole liian rikki. Sinä riität – koska Jeesus riittää.

Rukoilen, että voisit tänään hengittää syvään ja sanoa itsellesi:
"En ole vielä perillä. Mutta Kristus on kanssani. Ja se riittää."

Jos haluat, voin kirjoittaa tähän blogitekstiin vielä rukouksen tai tehdä siitä lyhyemmän version julkaistavaksi esimerkiksi Instagramiin tai Facebookiin. Haluatko?